Taaperon kanssa kesälomalla
Lumen ja luonnon koordinaatit

Taaperon kanssa kesälomalla

Luontolomailu onnistuu mainiosti myös pienten lasten kanssa.

Ruka-Kuusamon luonto ja villinä virtaavat joet kutsuvat luokseen hurjapäisiä seikkailijoita, mutta tarjolla on myös koko perheen seikkailuja, joihin taaperot ja yhtä lailla liikuntarajoitteisetkin kulkijat ovat tervetulleita tutustumaan.

Ruohoisissa ja varvikkoisissa notkelmissa lapset voivat kirmata turvallisesti ympäriinsä tupasvillojen keskellä. Tunturin päällä pilvet tuntuvat olevan aivan käden ulottuvilla ja kaukana alhaalla kiemurtelevat autotiet näyttävät käärmeiltä, joita pitkin kipittää muurahaisia.  Lintujen kesäinen kuorolaulanta kujertavien soolojen tahdittamana täyttää koko tienoon. Poroja kuljeksii siellä täällä, vetelehtien päiväkävelyllä honkkeleiden vasojensa kanssa. Oikein lämpimänä päivänä poroja saattaa osua kohdalle kymmeniä, jopa satoja. Loppukesästä kannattaa retkelle ottaa pikku ämpäri matkaan ja poimia kullankeltaisina notkuvat hillat, pulskat mustikat ja tummanpunaiset puolukat vitamiinipommeiksi talven varalle. Kesän jo kääntyessä syksyyn pulpahtelevat esiin tatit, rouskut ja haperot, joita saa myöskin kerätä talteen.

Leveät ja tasaiset reitit soveltuvat rattaiden pukkaamiseen ja pikkuisillakin jaloilla jaksaa vipeltää lyhyitä matkoja. Rukatunturin voi huiputtaa helposti autoilemalla ensin tunturin päälle ja kulkemalla Chalet Ruka Peakilta lähtevää Rukatunturin esteetöntä reittiä. Vain kilometrin mittainen, todella leveä ja helppokulkuinen polku johdattaa huimiin maisemiin pyörätuolillakin liikkuvan. 

Nuotion äärellä istuskelu ja tuleen tuijottelu on rauhoittavaa, lähes meditoivaa ajanvietettä. Tikun nokassa pulleat ja pehmeät vaahtokarkit ruskistuvat rapeiksi herkuiksi, jolloin lapsetkin viihtyvät. Aivan Rukan kylän keskellä, rinteiden alla, on helpoiten saavutettavissa oleva tulipaikka. Tosin gondolityömaa saattaa hieman latistaa herkimpien meditatiivista tunnelmaa, jolloin kannattaa suunnistaa autoillen pari kilometriä Kuusamoon päin; Rukan Salongin risteyksestä vastakkaiseen suuntaan kääntyvältä tieltä löytyy Kivilammen polku, joka johdattaa ihkauudelle laavulle mäen päälle, Kivilammen yläpuolelle. Leveää ja tasaista sepelipintaista polkua on helppo tassutella vaikkapa lastenvaunujen kanssa, matkaa tulipaikalle kertyy vain muutama sata metriä. 

Kantorinkassa matkustavan taaperon kanssa voi hyvinkin kiivetä Pyhävaaran päälle, Pyhän Jyssäys –nimistä reittiä pitkin. Kaikkinensa pituutta tulee edestakaisin kuutisen kilometriä, mutta Pikku-Pyhävaaran laella voimien kerääminen yhdistettynä tulisteluun ja maisemanautintoon, lataa energiat paluumatkalle. Koko perheen kanssa kannattaa vierailla kansallispuistoissakin. Oulangan kansallispuistossa sijaitsevan Kiutakönkään kuohut saavuttaa parin sadan metrin kävelyllä ja kosken alapuolelle pääsee sujuvasti myös pyörätuolilla esteetöntä reittiä pitkin. Oulangan kanjonin laidoilla mutkitteleva Kanjonin kurkkaus on oivallinen reitti henkeäsalpaaviin näkymiin, ja polku on hyvin kuljettavissa vaikkapa lapsi kantorinkassa. 

Hossan kansallispuistossa on huomioitu esteettömyys todella mallikkaasti. Pyörätuolille ja lastenrattaille sopivia polkuja ja tulipaikkoja on useampia. Lisäksi löytyy inva-wc sekä kalastuslaitureita, joihin pääsee näppärästi onkimaan myös pyörien päällä. Hossan luontokeskuksessa vuokrataan sähköskoottereita ja muita liikkumisen apureita. Riisitunturin kansallispuiston Riisin rääpäsy on tunturin päälle johtava, nelisen kilometriä pitkä reitti, jonka tallustelee helposti ja mukavasti. 

Uiminen on monen mielestä kesän parasta puuhaa. Kuusamon alueella onkin lukemattomia jokia, järviä ja lampia. Pulahtaahan voi aina kun siltä tuntuu, mutta Rukan ainoa uimaranta on Talvijärvellä, Hotel & Restaurant Kaarnan edustalla. Hiekkaranta ja loivasti syvenevä ranta sopivat niin auringonpalvojalle kuin taaperon uittamiseenkin. Uinnin jälkeen pääsee pikkurahalla löylyttelemään Kaarnan tilaussaunaan, ja saunajuomaa voi nautiskella ravintolan laituriterassilla keinahdellen ja liplatusta kuunnellen. 

Oulangan kansallispuistoon ajellessa matkan varrella on Käylän uimaranta, johon on piristävää pulahtaa pikku reippailun jälkeen. Kuusamon keskustassa uimaan pääsee Kelanrantaan, Pienelle Helilammelle ja tietysti takuulämpimään veteen Kuusamon Tropiikin kylpylän poreisiin. 

Kylpylän pihapiirissä on täyspitkä golfkenttä, jonka ympäri kulkee tasainen ja helppokulkuinen hiekkaväylä. Täällä voi todella tuntea historian lehtien havinaa löytäessään juoksuhautoja ja bunkkereita sekä lämpimänäkin päivänä kylmäävän hirsipuun, johon on saksalaisten avustamana päättynyt useammankin venäläissotilaan maallinen vaellus. Kuten aina golfkentän läheisyydessä, täälläkin kannattaa pitää silmällä reitin lähellä liikkuvien golffareiden palloja. Mukava Golf Cafe Breikki on avoinna joka päivä ja sieltä leijailevaa uunituoreen pullan tuoksua on turha yrittää vastustella.  

Jokihuvituksetkin avautuvat taaperon kanssa seikkailevalle. Alle viisivuotiaat eivät vielä pääse koskenlaskuun, mutta kanootilla tai soutuveneellä voi kuitenkin retkeillä ihan pientenkin kanssa. Nurmisaarenniemi pulpahtaa esiin Oulankajokea pitkin lipumalla ja on aivan ihastuttava paikka hengähtää, polskia ja tulistella hiekkaisilla jokitörmillä, jotka taatusti peittoavat mennen tullen hellepäivien ruuhkaisemmat uimarannat. Hossan kansallispuistossa sijaitsevaan Julma Ölkkyyn pääsee tutustumaan veneretkellä läpi kesän. 

Ja mikäs olisikaan mukavampaa, kuin onnistua nappaamaan onkeensa pullea kala? Rukan kylän keskellä, rinteiden alla sijaitsevasta Kaltiolammesta on kalansaalis lähes taattua, siihen istutettujen kirjolohien ansiosta. Onkia ja kalastuslupia lohilammikkoon saa vuokrata RukaStoresta. Kuusamon Petäjälampeen on istutettu lohen lisäksi harjusta ja siikaa ja luonnonkaloina uiskentelee hauki ja ahven. Onget, luvat sekä soutuvene pelastusliiveineen saatavilla Kuusamo Safarikselta

Kuusamon alueen ratsutilat järjestävät taaperoratsastusta islannin- ja shetlanninponeilla. Wanhan Raatesalmen pihapiirissä on myös lampaita. Palosaaren Porotilalla pääsee tutustumaan porojen kesäiseen elämään. 

Leikkipaikkoja on Rukan kylässä, Rukan koululla sekä Uunikulmantien päässä. Talvijärvellä on ulkoliikuntapaikka, jossa vanhemmat voivat treenata vaikkapa vatsalihaksia lasten kieppuessa voimistelurenkaissa. Sateen yllättäessä Kauppakeskus Kumpareesta löytyy sisäliikuntapaikka Rosa & Rudolf Touhula ja tuttujen lintuhahmojen kanssa pääsee leikkimään Angry Birds Activity Parkissa

Teksti: Salla Karhumaa

Kuvat: Veera Vihervaara, Ruka-Kuusamo Matkailu ja Metsähallitus

Lasten kantorinkkoja vuokraavat Rukalla RukaStore, Ruka Safaris ja Sport House Ruka ja lastenistuimen polkupyörään saa RukaStoresta sekä Sport House Rukasta. Kysy myös mönkijäretkistä. Reittiohjeita kädestä pitäen tarjoilevat Ruka Info ja Kuusamo Info. Omatoimisesti reittiselostuksiin voi tutustua Metsähallituksen luontoon.fi –sivustolla ja kalastusluvista löytyy lisätietoa Eräluvat.fi -sivuilla.