Kuvausretkellä Oulangan ihmemaassa
Lumen ja luonnon koordinaatit

Kuvausretkellä Oulangan ihmemaassa

– Oulangan luonto on aivan käsittämättömän rikasta, se on varsinainen luonnon super-alue, eikä siihen kyllästy ikinä, Pirkko Siikamäki kehuu.

Heinäkuussa 2018 juhlittiin Oulangan luontokeskuksen 30-vuotista taivalta. Juhlan kunniaksi järjestettiin OulankaFest, viikon mittainen tapahtuma, jonka aikana pääsi tutustumaan opastettuna mahtaviin könkäisiin, jokilaaksoihin, Oulangan tutkimusasemaan ja valtavan monipuolisiin eliölajeihin. Oli mahdollisuus osallistua perinteisiin niittytalkoisiin, päästä seuraamaan tukkilaiskisoja ja joogaamaan metsän siimekseen. 

Oulankajoki ja Kitkajoki ovat Suomen vanhimmat joet. Ne ovat jääkauden synnyttämiä jäätikköjokia. Oulankajoen alueella ei ole suuria järviä keräämässä lumen sulamisesta ja sateesta kertyvää vettä, joten joki tulvii joka kevät yli äyräiden. Sana Oulanka tarkoittaakin tulvaa. Kitka- ja Oulankajoen valjastamisesta vesivoimalle kiisteltiin rajusti 50-luvulla, mutta koskien suojelu ja säilyttäminen luonnontilaisena voitti, ja näin joet saavat virrata yhä vapaana matkailijoidenkin iloksi. Oulangan kansallispuisto perustettiin kuuden muun suomalaisen kansallispuiston kanssa vuonna 1956. 

Oulangan kansallispuisto rajoittuu idässä Venäjän puolella sijaitsevaan Paanajärven kansallispuistoon. Oulangassa käy vuosittain parisataatuhatta vierailijaa, kun taas erämaisen ja lähes luonnontilaisen naapurin kävijämäärät jäävät alle kymmenentuhannen. Paanajärven kansallispuisto perustettiin vuonna 1992, mutta sen syrjäinen sijainti tiettömän taipaleen päässä karsii kävijämääriä. Alkuvuonna 2018 Oulanka-Paanajärven kansallispuistoaluetta ehdotettiin Unescon maailmanperintökohteiden aielistalle Pohjois-Pohjanmaan liiton toimesta. Toteutuessaan tällä olisi alueiden suojelun lisäksi merkittävä vaikutus myös kansainvälisen näkyvyyden ja matkailun vetovoimatekijänä.

Yksi OulankaFestin ohjatuista retkistä vei valokuvaamaan luontoa ammattiluontokuvaaja, kirjailija-kouluttaja Paavo Hamusen ja Metsähallituksen erikoissuunnittelija, dosentti Pirkko Siikamäen johdolla. Pirkko on toiminut aiemmin vuosikymmenen Oulangan tutkimusaseman johtajana. Paavo taas on erityisen viehättynyt Paanajärven erämaisen luonnon kuvaamisesta ja on pitkän valokuvaajauransa lisäksi perustanut Suomen Luontokuvausinstituutin, jossa opetetaan valokuvausta ja  luonnontuntemusta. 

– Oulankajoki muuttaa muotoaan jatkuvasti. Se mutkittelee hiekkatörmien keskellä muovaten maisemaa ja rantoja uuteen uskoon. Oulangan luonto on aivan käsittämättömän rikasta, se on varsinainen luonnon super-alue, eikä siihen kyllästy ikinä, Pirkko kehuu. 

Valokuvausretki alkaa Oulangan luontokeskuksen auditoriosta, jossa 8-henkinen ryhmämme saa kuulla, mistä oikein on kyse valokuvin ja kertomuksin. Pikaisen perehdytyksen jälkeen lähdemme matkaan. Mukana on pariskunta, jolla on muutaman kuukauden ikäinen vauva matkassa. Ihmettelen hieman vauvan sietokykyä helteisessä metsässä, mutta saan melko pian todeta, että hän on yksi tyytyväisimmistä pienokaisista, joita olen tavannut. Tuleva luontoihminen, ehdottomasti. 

Ensimmäinen etappi vie kuusamolaisen luontokuvaaja Hannu Hautalan vanhoille kuvauspaikoille jylhän jokitörmän laelle Oulankajoen yläpuolelle. Harmaantuneet, vanerista kyhätyt hökkelit ovat olleet Hautalan piilokojuja.  Kotkan tähystyspuu, vanha kelo, seisoo jyrkässä rinteessä kojun edessä. Hökkelin sisällä Hautala on odotellut kärsivällisesti maakotkan näyttäytymistä kameralle. Ajatus yksinäisestä, pitkästä ja hiljaisesta odottelusta hieman kaihertaa suurta haavettani luontokuvaajaksi ryhtymisestä. Maisema korkealta törmän päältä on kuitenkin valtavan hieno. Oulankajoki mutkittelee kaukana alhaalla lukuisien hiekkatörmien keskellä. Ikiaikaiset männyt kasvavat vinoina rinteessä tarraten juurillaan kuin pitkillä, luisevilla sormilla kiinni kivikkoiseen maaperään. Pitkän sateettoman ajan jäljiltä kuiva ja irtonainen maa-aines rahisee kengän alla eikä aivan reunalle kannata mennä kurkistelemaan.

Pyörittelen vanhan järjestelmäkamerani painikkeita ja säätimiä miten sattuu, kunnes Paavo ohjeistaa minua aukkojen, suljinaikojen ja histogrammien kanssa. Monimutkaista, ajattelen, mutta teen työtä käskettyä. Kuvien onnistumista on vaikea arvioida kirkkaassa päivänvalossa, mutta nautin kuvaamisesta entistä enemmän, kun kuvittelen tietäväni asiasta enemmän. Haastattelen Paavoa tulevista valokuvauskursseista ja toivon pääseväni osallistumaan.   

Metsäiseltä jokitörmältä siirrymme autoillen seuraavaan kuvauskohteeseen. Olen innoissani enkä malttaisi istua evästämään tulipaikalle. Tulenteko on kiellettyä metsäpalovaaran vuoksi, mutta syömme voileipiä ja juomme kahvia termospulloista. Porukan nuorin tapittaa minua tiiviisti ja jokeltaa vauvakielellä minulle jotain, joka ei ihan täysin avaudu, mutta totean hänen olevan yhtä innoissaan kuin itsekin olen. 

Oulankajoen Jäkälämutkaa on kutsuttu kuusamolaisten Rivieraksi eikä syyttä. Hienoakin hienompi hiekkaranta on kuin paratiisisaarelta, ja Oulankajoen kirkas vesi välkehtii sen virratessa laiskasti heinäkuun paahtavassa kuumuudessa. Kahlaan vedessä vilvoitellen. Jalat uppoavat vuoroin syvälle pehmeään hiekkaan ja vuoroin pohja on jämäkäksi kovettunutta. Pulahdan uimaan höyryävänä ja annan itseni lipua virran mukana. Nousen vedestä tulikuumalle hiekalle, kengät pitää vetäistä jalkaan ripeästi. Lämpötila on noussut yli kolmenkymmenen asteen. Saan olla kokemassa historiallista ajanjaksoa, koska tilastollisesti näin pitkään kestävä helle on koettu pohjoisessa viimeksi isovanhempieni lapsuudessa.    

Tassuttelen hiekassa ja tarkkailen ympäristöäni uteliaana. Pienen pienet tähystystornit nousevat hiekasta. Tornin reikä ei ole suuri, mutta oppaani ovat lisänneet luonnontuntemustani kertomalla, että siellä vaanii hietikkohämähäkki. Viileämpään hiekkaan kaivautuneena se odottaa saalista, tuijottaen kärsivällisesti kolostaan pahaa aavistamatonta ateriaa, joka kiitää hiekan pinnalla. Armoton aurinko korventaa selkääni, mutta hiki valuu myös hiljalleen heräävästä pakokauhusta tuijottaessani hämpyn tähystysaukkoa. Kammo tuota kahdeksanjalkaista otusta kohtaan ei hellitä ikävuosista huolimatta, eikä asiaa auta tieto siitä, että tuo jättimäinen lymyilijä saattaa purra myös ihmistä. Niin minä olen aina aavistellutkin, nyt sain siihen asiantuntijatodisteen. Tieto lisää tuskaa, totean silti hieman alakuloisena.

Herra Hämähäkki on kuitenkin unohtunut ajatuksiinsa eikä muista hyökätä, joten tapaamisemme siirtyy hamaan tulevaisuuteen ja siirryn tarkkailemaan kasveja. Tuntuu uskomattomalta, että hiekasta voi kasvaa erivärisiä kukkia; pulskaneilikkaa ja tataarikohokkia. Jopa metrin pituisilla juurilla ne saavat ravintoa, mutta pitkät juuret myös pitävät kasvit kiinni maassa tulvan lyödessä yli. Keskipäivän auringossa kukat ovat käpristyneet itseensä kuumimmaksi ajaksi, mutta avaavat kasvonsa pölyttäjille illan viiletessä. Paavo heittäytyy kyljelleen hiekkaan, näyttäen miten kasveja kuvataan oikeaoppisesti. Hän zoomaa kameransa maan pinnasta kohti hentoa joenvarsikasvia ja pyytää tekemään samoin. Valitettavasti tietoisuuteni hiekan alla lymyilevistä otuksista estää minua seuraamasta oppi-isän ohjeita, mutta lupaan kasvattaa luonnettani seuraavalle kerralle. 

Monipuolista elämää sykkivä kansallispuiston luonto ja sinne saapuneen ihmisen historia on avannut silmäni katsomaan asioita eri tavoin kuin aiemmin. Ihminen on asettunut asumaan jokivarsiin liikkumisen ja ravinnonsaannin helpottamiseksi. Oulankajoen tulvaa on osattu hyödyntää perustamalla tulvaniittyjä. Ravinteikas vesi on ohjattu kulkeutumaan pelloille, ja näin karja on saanut makoisaa ja ravinteikasta luonnonheinää syödäkseen. Joesta on pyydetty kalaa ja ympäröivistä metsistä riistaa. Joki on ollut elinehto ja sitä on kunnioitettu. 

Pirkko Siikamäki ja Paavo Hamunen ovat julkaisseet aiheesta yhteisteoksen Oulankajoki – muutoksen virta. Tietokirja kuljettaa lukijaansa jääkaudelta, joen synnystä, kivikauden ihmisen saapumiseen ja vuosituhansien varrella ihmisen ja joen yhteistyöstä kertoen. Mikä on ollut Oulankajoen merkitys, ja mikä se on nykypäivänä matkailunäkökulmasta. Tarinaa siivittävät huikeat valokuvat Oulangan kansallispuiston vertaansa vailla olevista maisemista ja yksityiskohdista. 

Körötellessämme takaisin tenttaan Paavo Hamusta valokuvauksen haasteista. Nykyään puhelin-kameratkin ovat kehittyneet huiman tarkoiksi, joilla kuka tahansa voi napata täydellisyyttä hipovia otoksia. Edullisimmissakin kameroissa on kuvanvakaimet, järjestelmäkamerat alkavat muistuttaa tietokoneita ja helikopterikamerat eli dronet mahdollistavat ilmakuvauksen kenelle tahansa. Kuvan jakaminen eri medioihin on mahdollista reaaliajassa ja printatun median suosion hiipuessa siirrytään lähes täysin digitaalisiin julkaisuihin. Viekö teknologian kehitys leivän ammattikuvaajalta?

– Valokuvaajan ammatti muuttuu ja monipuolistuu. Kuvien arvo laskee, kun tarjolla olevien kuvien määrä nousee. Kuvia myös väärinkäytetään niiden helpon internetistä imuroinnin takia. Ammattikuvaajat työllistyvät yhä enemmän kouluttajiksi, mutta kyllä meitä yhä tarvitaan. Uutistoimittajien matkassa kulkevien valokuvaajien aika ei pääty koskaan, Paavo painottaa. Ja tietysti kilpailu haastaa ottamaan aina vain parempia kuvia. Ystäväni Hannu Hautalan sanoja lainatakseni; jos joku ottaa mielettömän hienon kuvan, mene samalle kuvauspaikalle ja ota parempi!

Retki on opettanut luonnon kokemista ja näkemistä uusin tavoin. Jokainen kivi ja oksa, lehti ja ötökkä, muuntautuu kiinnostavaksi kuvauskohteeksi, kun menee tarpeeksi lähelle ja opettelee kameran ominaisuudet ja kikat. 

– Valokuvaaminen kehittää keskittymiskykyä ja tietysti sitä kärsivällisyyttä. Unohda kaikki muu, pidä silmät auki. Näe näkyvien linjojen lisäksi näkymättömät linjat. Mene lähelle, löydä yksityiskohdat, Paavo listaa luontokuvaajan ominaisuuksia.

Palaamme Oulangan luontokeskukseen ja juomme kahvit terassilla hiki virraten. Porukkaa parveilee ympäriinsä. OulankaFestin on selvästi löytänyt laaja joukko kesäihmisiä. Luontokeskuksen työntekijät kertovatkin, että kiirettä on pitänyt ja kävijämäärä on ollut moninkertainen tavalliseen heinäkuuhun verrattuna. 

Ennen hyvästejä pyydän vielä Pirkkoa ja Paavoa paljastamaan luontokuvauksesta kiinnostuneille heidän lempipaikkojaan, Oulangan lisäksi tietenkin. 

– Närängän ja Iivaaran vanhoista luonnonmetsistä löytyy oikein mukavia kuvauskohteita, etenkin lintubongareille. Hossan kansallispuistoa kannattaa tutkailla myös maastopyörän selästä sekä veden alta. Hossan syvät, kirkasvetiset suppalammet ovat kuin luotuja sukeltamiseen. Julma Ölkky on myös erittäin kuvauksellinen paikka, Pirkko ja Paavo kertovat. Pohjoisen kesä on ainutlaatuinen valonsa ansiosta. Kannattaa kulkea ja kuvata öisin, silloin on viileämpääkin. Kesäyön tunnelma luo värien vastakkainasettelua, jollaista ei ole missään muualla, Paavo huokaa. 

Teksti ja kuvat: Salla Karhumaa

Lisätietoja: 

Oulangan, Hossan ja Riisituntunturin kansallispuistot ruka.fi/kansallispuistot

Sukeltaminen Hossassa hossa.fi/aktiviteetit/sukellus

Hannu Hautalan Luontokuvakeskus hannuhautala.fi

Paavo Hamusen valokuvauskurssit suomenluontokuvausinstituutti.fi